21.5 lauantai valkeni vähän synkkänä ja sateisen näköisenä, mies oli mennyt ylitöihin ja jotain ohjelmaa piti keksiä. Tuli "aamukahvilla" yhdentoista aikaan idea, jonka toteutin Simon kanssa. Lähdetään Kotkan Sapokkaan, kauniiseen vesipuistoon, siellä on paljon hyödyllistä koettavaa ja uusia asioita pienelle koiranpennulle. Pitäähän uusi kotkalainen viedä kauneimpaan paikkaan mikä Kotkassa on. Siis aamukahvin jälkeen auton nokka kohti Sapokan vesipuistoa, ajatuksena tulla kotiin jos vettä rupeaa satamaan. Matkalla muistin, että siellähän on myös kalamarkkinat, siis paljon ihmisiä, ääniä ja hälinää. Ihan loistavaa pienelle koiranpennulle :) Saavuimme perille ja ruuhkaahan siellä oli, ajoimme auton parkkiin ja suuntasimme kohti markkinahulinaa. Vähän mietiskelin, saakohan koiran kanssa sinne mennä, mutta olihan siellä muitakin, eikä kieltotauluja missään. Olipas Simon mielestä outoa, paljon ihmisiä, eri ikäisiä, eri tavalla liikkuvia, äänekkäitä ja ihan oikeesti sellasia, mitkä eivät huomioineet mitenkään *-* kävelivät vaan ohitse. Hienosti sujui kävely ja mentiin tutustumaan veteen ja sen jälkeen venelaiturille kävelemään, eikä mitään ongelmia missään, ihan huippurohkea kakara. Laiturille tuli myös pieni tyttö isänsä kanssa, tyttö katseli Simoa ja rohkaisin, että tule vaan silittämään jos haluat, sitä varten me täällä ollaan, että mahdollisimman moni silittelisi. Myös isä tuli tutustumaan ja kysyi nimeä. Kun ottaa kasvoilleen hyväntuulisen ilmeen, se tarttuu ja rohkaisee ihmisiä tulemaan luo. Siitä sitten jatkoimme käyden erilaisilla laitureilla ja saavuimme puistoon. Ja siellä sitä olikin ihmettelemistä, paljon onkijoita reppuineen ja onkineen (kalamarkkinoiden takia oli Kalamaraton 24h, jossa joukkueet kilpailivat siitä, kuka sai eniten kalalajeja, muutenhan vesipuistossa ei saa onkia), paljon vesiputouksia, isoja ja pieniä, pitkät raput ylös kivipuistoon ja raput alas ison vesiputouksen vierestä. Löysimme uuden kaverinkin, ihana Xara oli lähtenyt kävelemään omistajansa kanssa, Xara oli 12- vuotia karkakarvainen terrieri ja omistaja myös hyvin iäkäs. Miten luontevaa on joidenkin ventovieraiden ihmisten kanssa jutella ihan kaikesta, niin myös tämän ihastuttavan leskirouvan kanssa. Hänellä oli myös koiria koskeva viisas neuvo "jokaisella vanhuksella pitäisi olla koira, jonka kanssa olisi pakko ulkoilla ja lähteä ihmisten ilmoille". Hän oli itse jäänyt leskeksi miehen kuoltua ja lapset olivat hankkineet äidilleen koiran, mies oli aikanaan halunnut perheeseen terrierin ja Xara oli kolmas terrieri.
22.5 sunnuntai oli Artun päivä. Aamulla suuntasimme omalle hallille Kukkaiskisaan. Toimistossa piti varmistaa, että mitä jos saadaan ekalta aksaradalta nollarata, pitääkö siirtyä heti kakkosluokkaan. "Kyllä ja jos saatte toiselta aksaradalta nollan, menette kakkosiin hyppyradalle" Voi kääk, ei siis saa jädä ykkösiin vaikka kymmeneksi vuodeksi. "Juu, et saa" Ja vitsinä heitin, että pitää sitten tehdä ainakin yks kontaktivirhe, niin saa jatkaa ykkösissä. Ensimmäisestä aksaradalta tuli hylky, huolimattoman ohjauksen takia. Toiselta aksaradalta tuli sitten se kontaktivirhe puomilta, eli viisi virhepistettä ja toinen sija ja komea amppeli kotiin. Juoksurata oli ylimääräinen ja siitä tuli hylätty ohjaajan unohtaessa radan. Eli kisat jatkuu vielä ykkösissä.
23.5 maanantaina juhlimme lauman jäsenen 7- vuotissynttareitä. Paavo pääsi synttäreiden kunniaksi tekemään sitä mitä se eniten rakastaa, uimista ja lelun noutoa. Pakkasimme uuden lelun mukaan, puna- valkoisen majakan ja lähdimme Haukilahteen. Ajoimme auton ihan rannalle ja kun ketään ei ollut veneenlaskussa, päästimme Paavon suoraan autosta rannalle ilman hihnaa. Voi sitä riemua, kun pääsi uimaan ja noutamaan lelua, hassu höppänä. Pidimme välillä vähän taukoa, mutta pakkohan sitä oli jatkaa, kun Paavo vaatimalla vaati "Heitä, heitä jo" Kotimatkalla ei jaksettu ihmeemmin haukkua, sen verran rankkaa uiminen oli, että voimat meni. Nyt kun jalkakin on alkanut vaivata, pitää käyttää enemmin uimassa, parempaa liikettä nivelille kun kävely. Keskiviikkona satutti etujalkansa ja ontui aika pahasti. Torstaina hain Simon passin eläinlääkäriltä ja samalla lääkäri kirjoitti Paavolle Rimadyliä ontumiseen. Onneksi ontuminen loppui äkkiä.
25.5 keskiviikkona lähdettiin Anjalankosken Match Showhun. Meitä olikin auton täydeltä porukkaa kolme koiraa ja kolme naista, hyvin mahduttiin. Täytyy sanoa, että jos paikalle mihin osoite meidät neuvoi, ei olisi tullut muitakin ihmettelemään, oltaisiin varmaan lähdetty kotiin. Siinä paikalla ei nimittäin ollut mitään match showta, joku paikalla olijoista luuli tietävänsä paikan ja lähdettiin kaikki hänen peräänsä. Ja siellähän se oli, opasteet olisivat olleet ihan kivat. Mentiin ilmottautumaan ja jonossa tultiin kysymään rokotteita, ajattelin että päästäänköhän ollenkaan kehään, mutta eivät olleet tarkkoja varoajoista. Ilmossa olikin hauskaa taas "Mikäs rotu?" "Haluatko kirjottaa pidempänä vai lyhyenä? Kromfohrländer tai sitten vaan länder" "Mikä? Joo, länderi" Tytär meni Elmon kanssa pieniin ja me Simon ja Satran kanssa pentuihin. Kyllä ravasi Simo upeasti kehässä, katsoi suoraan silmiin ja ravi oli upeaa. Sitä arvostaa todella liikeitä, kun edelliset koirat westietä lukuunottamatta ovat olleet peitsareita. Liikkeet menivät hyvin, mutta eihän me jaksettu kauaa seisoa ryhdikkäästi, hampaat pääsi tuomari katsomaan hienosti. Oltiin Satran kanssa samaan aikaan kehässä, Satra sai punaisen ja Simo sinisen. Tuomari kehui vielä Simoa, kun katsoi minuun ravatessaan. Siitä sitten heti sinisten kehään ja sielläkin Simo ravasi upeasti, mutta näyttelypönötystä pitää harjotella ennen seuraavaa mätsäriä. Sininen ei sijoitusta. Punaisissa Satra oli kolmas, upeaa ! Elmo sai myös punaisen, muttei sijoittunut, kun takana tulleelle villakoiralle piti rähistä.
